Torstain lämpimässä syyssäässä nähtiin Nopsan ja Jäppärän kauden toinen kohtaaminen tällä kaudella. Kevätkierrokselle Nopsa vei Jäppärää vieraissa Järvelän nurmella, ja Jäppärä olikin lähtenyt kostoaikeisiin vahvalla miehityksellä. Aluksi peli näytti lupaavalta ja pallo pyörikin mallikkaasti nopsalaisten jalassa. 10 peliminuutin jälkeen Eetu Helenius syötti tarkasti Kasperi Rainikan jalkaan pallon, joka toimitti sen verkkoon varmoin ottein. Sen jälkeen Nopsan joukkue tuntui sortuvan yliyrittämiseen ja joukkuepeli oli paikoin hukassa. Pelin loppu olikin Nopsan osalta paljolti vastustajan jalkaan päätyneitä syöttöjä, juoksemista keskialueen kautta vastustajaa päin ja maalivahdin syliin päätyneitä laukaisuyrityksiä. Turhautuminen alkoi näkyä ylilyönteinä, joista tuomari muisti pelaajia varoituksin. Jäppärä sen sijaan onnistui yllättämään Nopsan neljä kertaa, joista kaksi maalia tuli rangaistuspotkuista. Näin loppulukemat olivat 1-4 Nopsa kärsiessä kauden toisen tappionsa. Jäppärä sen sijaan varmisti voitolla säilymisensä 5. divisioonassa.
Nopsan kauden viimeinen kotipeli pelataan perjantaina 27.9. klo 19.20 Nastolan urheilukeskuksessa.
Sarjanousun kunniaksi Nopsan miehet tarjoavat ottelussa katsojilleen pullakahvia niin kauan kuin tarjoiltavaa riittää.
Valmentaja
Mari Kivelä
02.10.2024 14.34 | Kausi päättyi voittoon |
25.09.2024 12.44 | Kauden päätösottelu |
22.09.2024 13.24 | Tapahtumarikas tasapeli |
18.09.2024 20.53 | Kauden viimeinen vierasottelu |
13.09.2024 18.04 | Nopsalle kotitappio |
12.09.2024 12.31 | Kausi lähestyy loppuaan |