Hattutempputupla!
MiehetJulkaistu: 29.06.2023 19.02

Hattutempputupla!

Nopsa matkusti kevätkauden päätöspeliin Korialle. Paikan infrastruktuuri huokui vanhoja, menneitä hyviä aikoja ja verrattuna kahden viikon takaiseen nurmeen Kotkassa, tämä nurmi oli erinomaisessa kunnossa luontoäidin hoitaessa kentän kastelun päiväsaikaan ennen peliä. Nurmi oli osan mielestä hieman pitkä, joten arvosana 9/10 lienee riittävä tässä tapauksessa.

Nopsalla oli pienehkö ongelma kokoonpanon kanssa, sillä peräti kuusi puolustajaa olivat estyneitä eri syistä eikä täyttä 18:ta saatu jalkeille. Joukkueen onneksi Rainikan kaksoset olivat kotiutuneet parisen viikkoa sitten varusmiespalveluksesta vuoden palveltuaan sekä B-juniorit Onni ja Aaron ilmaisivat halukkuutensa edustaa seuran värejä jälleen kerran edustuksen riveissä. Näin ollen pelaajia saatiin kasaan lopulta 15.

Ottelun alkaessa ilma oli painostava ja kostea ilta-auringon vähitellen laskeutuessa. Se ei kuitenkaan hidastanut kumpaakaan joukkuetta ja tilanteita riitti molemmissa päissä. Aurinko lämmitti palloa kuitenkin sen verran, että sen polttaessa nopsalaisten jalkoja, pari pallonmenetystä aiheutti kolmen muurin arvoiset vapaapotkut kotijoukkueelle. Nämä olivat kuitenkin vaarattomia päätyen suoraan kapteeni Luca Eskelisen syliin. Hieman jälkimmäisen vapaapotkun jälkeen Konsta Kosolalla oli mahdollisuus viedä Nopsa johtoon, mutta Korian Klubi maalivahti Jukka Taavilla esitti yhden useista huipputorjunnoista ja torjunnan jälkeisestä vastahyökkäyksestä Kalle Cihangir oli lähellä iskeä isännät johtoon pallon mennessä niukasti ohi tolpan. Sinnikäs työnteko tuotti tulosta 15.minuutilla Konsta Kosolan syöttäessä Miika Leinosen maalintekoon. Varma sijoitus ja peli 0-1. Vain pari minuuttia tästä Klubi-pelaajan syöttö laidalta kimposi Eetu Heleniuksen ahterista Kalle Cihangirin juoksulinjalle eikä Veikka Manninen saanut estettyä häntä saati Luca Eskelinen heittäytymisestään huolimatta tasoitusmaalia. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän Nopsa hallitsi luoden toistuvasti potentiaalisia maalipaikkoja. Ottelun käännekohta tapahtui 36.minuutilla Onni Ulmasen syöttäessä Konsta Kosolan keskeltä läpi. Harhautus maalivahdin ohi ja tyhjä maali edessään laukaus ei lähtenytkään Klubin Kauri Pessalan tullessa liian kovaa tilanteeseen takaapäin. Molemmat nurin ja tuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin näyttää pilkkua ja punaista korttia. Kosola laukomaan pilkkua ja lähes keskelle suuntautunut veto muutti lukemiksi 1-2. Näihin lukemiin päättyi ensimmäinen puoliaika.

Nopsa pelasi selvästi kauden parasta peliään ja harjoitellut asiat näkyivät kentällä minkä valmennus huomioi lyhyellä tauolla. Pelihuumorin ja joukkuehengen ollessa korkeimillaan eivät kengät puristaneet flown ottaessa pelaajat haltuunsa. Juhannus oli tehnyt taikojaan?

Heti toisen puoliajan alkajaisiksi kentälle vaihdettu Aaron Kumpulainen sai tilaisuuden viedä miesylivoimalla pelaavan Nopsan ratkaisevan tuntuiseen johtoon. Parilla syötöllä Aaron pelattiin läpi nokikkain maalivahdin kanssa, valitettavasti laukaus jäi suutariksi. Muutama minuutti pidempään kentällä ja maali olisi ollut varma. Aaron sekä Onni löysivät yhteisen sävelen hyökkäyksessä luoden maalipaikkoja toisilleen että muille. Ottelun edetessä Aaron pääsi peliin paremmin mukaan ja heitti laidaltaan loistavia keskityksiä, murtautuen välillä boksin sisälle. Onni ei kunnostautunut ottelussa laukausten muodossa vaan sitäkin enemmän peliä edistävinä ratkaisuina. 53.minuutilla nähtiin ottelun lopullinen ratkaisu 1-3 maalin muodossa. Sebastian Parkkosen brunofernandesmainen keskitys löysi Konsta Kosolan pään ja upea pusku leijaili riman alta maaliin. Maali hyydytti täydellisesti Korian Klubin kirin ja kentällä oli tämän jälkeen yksi joukkue. Korian Klubi –maalia kohtasi jatkuva rumputuli sen eri muodoissa ja ilman Janne Taavilan otteita maalissa lukemat olisivat olleet liian rumat perheen pienemmille. Kolme Nopsan maalia olivat lähes kaikki samanlaisia, maltillisesti maata pitkin pelattuja syöttöjä boksin sisälle ja siitä viimeistely, joten aikaa säästääkseni:

67min. 1-4 Miika Leinonen (Oskari Rainikka)
82min. 1-5 Miika Leinonen (Onni Ulmanen) Hattutemppu!
84min. 1-6 Konsta Kosola (Veikka Manninen) Hattutemppu!

Nopsa päätti kevätkautensa 1-6 voittoon ja kevään saldo peleistä oli 4 voittoa, 2 tasapeliä ja 3 tappiota maalierolla 24-19, jolla irtoaa tavoitteeksi asetettu lohkon keskikasti.

Yhteenvetona todettakoon, että punaisen kortin myötä Nopsan peli helpottui merkittävästi ja sinällään pieni sääli nähdä pelin ratkaisu aikaisessa vaiheessa. Ennen ulosajoa tosin Nopsa oli pelitapahtumissa edellä ja kauden paras peliesitys kenties oli tuonut voiton joka tapauksessa, mene ja tiedä jossittelun kautta. B-juniorit pelasivat jälleen loistavasti omilla vahvuuksillaan vaikkei tehotilastoista merkintöjä löydy kuin yksi syöttö.

Ottelun paras, tai siis parhaat ovat helppo valinta: Konsta Kosola ja Miika Leinonen. Ensiksi mainitun työmoraali oli korkeimillaan tähän asti pelatuissa otteluissa, että enemmänkin osumia olisi hänelle suonut, mutta joukkueen kannalta parempi kantaa nälkää syksylle. Jälkimmäinen puolestaan kunnostautui oikein ajoitetuin liikkein iskien murhaavalla prosentilla paikoistaan.

Edustus pitää ansaitun loman jalkapallosta palaten arkeen 20.7 ja syyskausi käynnistyy torstaina 3.8 klo 18:30 vieraspelillä Järvelässä. Ensimmäinen kotipeli pelataan perjantaina 11.8 klo 19:00, kun vastaan asettuu sarjakärki AskU.

Kuva: Mari Kivelä (c)

Lyly Ruotsalainen
Nastolan Nopsa
Joukkueenjohtaja