Nopsa voittoon!
Julkaistu: 24.05.2023 16.21

Nopsa voittoon!

Tiistai-illan kamppailussa Nastolan "Montussa" kotijoukkue Nopsa kohtasi Union Plaani/17 Heinolasta. Sään ollessa erinomainen katsojille, pieni tuulenvire olisi saattanut tarjota ensimmäisellä puoliajalla hieman vauhdikkaampaa peliä. Nopsa tarjosi vierailijoille mahdollisuutta aikaiseen johtomaaliin huolimattomuuden ja kommunikaatiokatkosten johdosta. Nopsa pääsi nopeasti otteluun mukaan ja 12.minuutilla puolustuksesta lähetetty pallo vasenta laitaa pitkin päätyi lopulta Onni Ulmaselle, jonka syötöstä Oskari Rainikka laukoi lukemat 1-0. Lukuisista paikoista huolimatta Nopsan viimeistely oli kehnoa ja ottelu olisi saattanut jo ratketa hyvissä ajoin. Nopsan epäonnistuneet viimeistelyt heinolalaiset pyrkivät kääntämään vastahyökkäyksin, tällä kertaa hyvin organisoitu puolustus maalivahti Luca Eskelinen toimiessa viimeisenä lukkona estivät yritykset tehokkaasti. 45.minuutilla pallo pomppasi Plaani-puolustuksesta Oskari Rainikalle, jonka laukaus muuttaessa suuntaa onnekkaasti puolustuksesta, pukukoppimaalilla Nopsa siirtyi 2-0 puoliaikajohtoon.


Auringon laskiessa ja ilman viilentyessä peli muuttui intensitiivisemmäksi, kutosdivaria fyysisemmäksi ja kielenkannat virittäytyivät suunsoiton säveliin. Pukukoppimaalin myötä hyvänolontunne valtasi nastolalaiset, jonka Union Plaani käytti häikäilemättä hyödykseen hyökäten aggressiivisesti, painottuen vasempaan laitaan. 52. minuutilla yksi näistä lukuisista hyökkäyksistä päättyikin Miko Laakkosen maata pitkin laukomaan 2-1 kavennukseen liki keskeltä 16-alueen ulkopuolelta. Viime kauteen verrattuna Nopsa ei kovinkaan useasti puolustanut johtoaan ja tätä on uutena asiana päästy harjoittelemaan. Kavennusmaalin jälkeen heinolalaisten armottoman prässäyksen johdosta pallo pöyri toistuvasti Nopsan puolustusalueella ja jos onnea ei ollut viimeistelyssä, sitä löytyi puolustuksessa. Pahimmillaan pallo pyöri puolen minuutin ajan vitosen viivan ja 16-alueen välissä kenenkään osumatta palloon kunnolla. Dramatiikkaakin nähtiin. Läpi ottelun maalinälkää potenut Konsta Kosola aiheutti toistuvasti ongelmia vierailijoille. Konstan yrittäessä lähes kirjaimellisesti juosta pallon kanssa maaliin päätyviivaa pitkin, yritys päätyi ikävästi törmäykseen tolppaan ja hiusrajan seudulle tulleeseen haavaan. Paperille ja sidetarpeille oli tarvetta, mutta peli oli hänen osaltaan ohi. Kesken Union-painostuksen 69.minuutilla lähetetty purkupallo päätyi nuoriso-osastolle Anttila-Ulmanen-Asikainen, Ulmasen syöttäessä Asikaisen lopulta keskeltä läpi ja varma sijoitus muutti lukemat 3-1. Maali käytännössä tappoi pelin luonteen ja ottelun vaarallisemmat paikat tulivat loppua kohden Nopsalle. Lisäosumia ei kuitenkaan nähty ja näin Nopsa otti ensimmäisen voiton Union Plaani/17:sta lukemin 3-1.

Kaksi maalia, täydet minuutit ja varma suorittaminen keksikentällä takasivat Oskari Rainikalle ottelun parhaan pelaajan kunnian. Voiton takuuna oli myös loistavasti pelannut puolustus yhdessä varman maalivahdin Luca Eskelisen. Junioreilta Anttila ja Ulmanen nähtiin täysien minuuttien lisäksi paikoitellen lupaavaa yhteispeliä, jota soisi näkevän enemmänkin. Kauas ei Nopsan tarvitse matkustaa, sillä kauden ensimmäinen derby Kuusysi/2 vastaan pelataan 31.5 klo 19:30 Radiomäen nurmella.

Kuva: Päivi Tukia (c)

Lyly Ruotsalainen
Joukkueenjohtaja
Nastolan Nopsa