Julkaistu: 05.05.2023 16.02

Nopsalle kauden ensimmäinen tappio

Kauden alkua Nopsaa on vaivannut lukuisat poissaolot ja loukkaantumiset, joiden takia reilusti yli puolet joukkueesta olivat ulkona torstai-illan ottelusta. Samana päivänä pelattu B-junioreiden ottelu ei voinut luonnollisesti tarjota apuja edustukselle, joten matkaan lähdettiin 15 pelaajan voimin. Nopsa matkusti tyynessä ja kylmenevässä illassa Söderkullaan, jossa vastaan asettui evakossa kotikentältään oleva AskU. Ensimmäiset 25min oli AskU:n hallintaa eikä Nopsa saanut missään vaiheessa peliänsä kulkemaan. Kotijoukkueen 1-0 maali Virolaisen toimesta tuli hieman halvan oloisesti kahdesta merkkausvirheestä: hänet jätettiin täysin vapaasti hieman boksin ulkopuolelle, josta tarkka kierteinen laukaus yllätti varamaalivahti Kilpisen, jonka sijoittumista häiritsi pilkun merkkaamattomuus. Tuomarin linja oli varman epävarmaa mistä osoituksena kyseenalainen pilkkutuomio. Kulman jälkitilanteesta pallo pomppasi kentästä Eetu Heleniuksen käteen, joka ei ollut irti kropasta ja nykyisen käsivirhetulkinnan ollessa epäselvä pääsarjoja myöten pallo pilkulle. Kilpisen aavistaessa vasemmalle Nororaita teki varman 2-0 maalin keskelle verkkoa. Jälkimmäinen 20min oli Nopsan täydellistä hallintaa ja hyökkäykset vyöryivät toistuvasti kohti AskU:n maalia. Parhaimmat mahdollisuudet maalintekoon tarjosivat Konsta Kosolan ylärimaan osunut vapaapotku ja J-P Salmen hieman epäonnistunut laukaus, joka pomppi pelaajien läpi niukasti tolpan ohitse. Paremmalla onnella pari muutakin nyt nimettömäksi jäänyttä nopsalaista olisivat saaneet merkinnät tilastoihin.

Toinen puoliaika alkoi samalla tavalla kuten ensimmäinen eli Nopsa puolusti kotijoukkueen hyökätessä. Puolustus onnistui pitämään vaaralliset maalintekomahdollisuudet ulkona boksista ja moni laukaus päätyikin yli tai ohi maalin. Nopsa sai jossain vaiheessa pelistä hieman kiinni ja vasemmalta lähtenyt hyökkäys päättyikin maaliin Miikka Tyynelän viimeistelemänä, harmittavasti niukasti paitsiosta. Epäjohdonmukainen linja tappoi 70 minuutilla Nopsan kirin, kun Asku:n hyökkääjä osui pallon sijasta puolustajaan, josta pallo kimposi Kolarille jolla oli helppo työ tehdä läheltä 3-0 maali. 85 minuutilla oikeastaan nähtiin ensimmäinen kunnon maali Venäläisen laukoessa maata pitkin Kilpisen ulottumattomiin ruuhkan takaa 4-0 ja sama mies teki vielä lisäajalla lainapallolla loppulukemat 5-0 vapaapotkusta, jota ilmeisesti muurimies hieman väisti eikä Kilpisellä ollut näin mahdollisuutta.

Häviäjä yleensä löytää mitä ihmeellisiä syitä tappioon, mutta olosuhteiden ollessa samat molemmille ei pitäisi löytyä aihetta mutta...Jos pari maalia syntyy ottelun kriittisessä vaiheessa epäselvien tilanteiden ja tuomioiden takia, pelihuumori saadaan sitä myöten tapettua tehokkaasti. Toisaalta tämä linja pelasti yhden nopsalaisen pelikiellolta seuraavasta ottelusta, kun varoitus alla kahdesta eri tilanteesa olisi kortti voinut heilua toistamiseen. Ottelupallotkin olivat monen mielestä surkeita, ylikovaksi pumpattuja liukkaita Supertelejä. Tosin pari kautta sitten Nopsa pelasi samankaltaisilla palloilla kotiottelunsa, joista vastustajat aiheellisesti valittivatkin. Söderkullan tekonurmi oli erinomainen pelialusta, josta voi antaa positiivista palautetta.

Nasevasta siirtynyt Sergei "Seppo" Keihänen teki debyyttinsä Nopsan puolustuksessa, joka pelasti tuloksesta huolimatta erinomaisen ottelun. Koko ottelussa Nopsan parhaasta esityksestä vastasi Sebastian Parkkonen, joka jaksoi raataa keskikentällä molempiin suuntiin läpi otteluun periksiantamatta.

Kauan ei Nopsa ehdi huilaamaan, sillä jo tiistaina UK:n tekonurmella 9.5 klo 19:15 vastaan asettu nelosesta pudonnut ja uutta tulemista nuorilla tekevä FC Kapina Mäntsälästä.

Lyly Ruotsalainen
Joukkueenjohtaja
Nastolan Nopsa