Nastolan Nopsa on valittu mukaan Hämeenmaan Kannustaja 2020 ohjelmaan. Olimme viime vuonna mukana ja saimme 206 ääntä, nyt joukolla äänestämään.
Sähköpostiosoitteensa S-ryhmän käyttöön luovuttaneet Osuuskauppa Hämeenmaan asiakasomistajat saavat ensi viikolla sähköpostiinsa äänestyslinkin, jonka avulla heillä on mahdollisuus käydä antamassa äänensä valitsemalleen Kannustajat-ohjelman toimijalle toukokuun aikana.
Äänestysajan päätyttyä jaetaan 60 000 euron tuki toimijoille suhteessa annettuihin ääniin. Tasapuolisuuden vuoksi jokainen toimija saa vähintään 300 ja enimmillään 3000 euroa tukea.
Ei uutisia |