1
ELO
19.15
Miehet, Nelonen 2016

Nopsa - SalReipas/Akatemia  4 - 1

Nastolan UK N

Nopsa - Salpausselän Reipas 1.8.

Syyskierroksen 1. ottelussa Nopsa sai kotikentälläänsä vastaan Salpausselän Reippaan Lahdesta, loppunumeroiksi merkittiin 4-1 (1-0).

Kesätauon jälkeen on yleensä pienet vaivat hoidettu ja päästy levänneenä lähtemään pitkältä tuntuvaan syyskauteen. Peliä edeltävänä päivänä tämä ei kesätauolta kyllä tuntunut, kun pelaajia sai etsiä kissojen ja koirien kanssa, jotka pystyisivät pelaamaan tai täydentämään avausta edes jonkun verran. Ennen peliä vielä muutama pelaaja jäi pois loukkaantumisien vuoksi. Avaukseen pelaajia laitettiin nilkkoja teipaten, polvia ontuen sekä "korkean paikan leiriltä" edellisenä päivänä palanneiden pelaajien voimin. Lisäksi Sal. Reipas oli ennen taukoa noussut hyvään vireeseen, jopa sarjakärjen voittaen 1-0.

Ottelu olikin sitten kaikkea muuta kuin epävarmuutta, pienen jutustelun ja herättelyn jälkeen kentällä vilisi 11 pelaajaa, joilla ei tuntunut olevan mitään huolia ja vaihdosta tuli lisää pirteitä esityksiä säilyttäen ottelun tason. Kokonaisuudessaan hyvä peli ja peli-iloa riitti!

Sal reippaalla ei yhtä maalia (80min) ja muutamaa vapaapotkua vaarallisempaa tilannetta ollut, kun taas Nopsalla tuntui hyviä paikkoja syntyvän. Pientä hiomista maalinteossa ja laukauksien laadussa, niin ottelun olisi pystynyt jo "ratkaista" 1. puoliajalla.

Nopsan maaleista vastasivat: 1-0 26min Anssi Korhonen (Janne Niukkanen), 2-0 75min Eemi Salminen (Tero Kinnunen), 3-0 78min Janne Niukkanen (Jonne Korpelainen) ja 4-1 89min Tero Kinnunen (Vesa Artoma).

Ottelun jälkeen on helppo ymmärtää ja kiva kuulla pelaajien kommentteja: "tänään oli kyllä kiva pelata"

Hurjassa vireessä ja kunnossa oleva (jo pidemmänkin aikaa) Jani Korhonen oli ottelun kolmen tähden arvoinen

*** Jani Korhonen

** Janne Niukkanen

* Jonne Korpelainen

Tilastot

4 - 1

SalReipas/Akatemia
(1-0)
26'MaaliKorhonen Anssi
26'MaalisyöttöNiukkanen Janne
60'Vaihto ulosJuurinen Anssi
60'Vaihto sisäänMäkelä Mikko
75'MaaliSalminen Eemi
75'MaalisyöttöKinnunen Tero
76'Vaihto ulosKorhonen Jani
76'Vaihto sisäänHakonen Timo
77'Vaihto ulosKananen Joonas
77'Vaihto ulosKorhonen Anssi
77'Vaihto sisäänHeinonen Mika
77'Vaihto sisäänLydman Veli-Matti
78'MaaliNiukkanen Janne
78'MaalisyöttöKorpelainen Jonne
81'Vaihto ulosNiukkanen Janne
81'Vaihto sisäänKaunisto Toni
89'MaaliKinnunen Tero
89'MaalisyöttöArtoma Vesa
90'Veikkaustähdet *Korpelainen Jonne
90'Veikkaustähdet **Niukkanen Janne
90'Veikkaustähdet ***Korhonen Jani

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista