Ottelun valmistelut olivat alkaneet jo edellisellä viikolla, kun Kopse halusi ottelusiirtoa oman ottelu ruuhkan vuoksi, Nopsalle tämä kävi. Ottelusiirron myötä Kopse - Nopsa ottelu siirrettiin Jokivarren hiekalta Nastolan Urheilukeskuksen nurmelle, kun kehä 3 sen sisällä ei tähän hätään löytynyt hyviä kenttä mahdollisuuksia sopivin ajankohdin. Nastolan nurmi on taas loistavassa kunnossa, joten puitteet olivat mainiot, sää oli kyllä sateinen ja viileä. Lähes 50 katsojaa olivat tulleet kylmyydestä huolimatta katsomoon ja pääsivät todistamaan Nopsan kauden ensimmäistä voittoa lukemin 5-0 (3-0).
Kentän vaihto ja ajankohdan siirto oli kyllä erittäin tärkeä asia, hiekkapelistä nurmikentälle oli yksi monista voiton avaimista Nopsalle. Kukapa tosin haluaisi vielä hiekalla pelata, joten kyllä tämä monen ajatusta lämmitti ja päästiin taas toteuttamaan "rakkaudesta lajiin", eikä hampaat irvessä ja kaikki paikat kurassa.
Itse ottelussa olikin räjähtävä lähtö kotijoukkueen kannalta, viiden minuutin sisällä kaksi maalia. Ensimmäisen kerran pallo painui verkon perukoille Pekka Pyykkön loistavasta kaukolaukauksesta jo toisella minuutilla. 5 minuutin kohdalla Nopsa sai kulmapotkun, Joonas Kallion kulmasta pääsi maalinedustalla vapaana oleva Anssi Korhonen laittamaan jo lukemiksi 2-0. Kopsella tähän mennessä vain ikävästi yksi loukkaantuminen ja siitä seurannut vaihto. Nopsa toteutti lanseeraamaansa pelityyliä hyvin, jokainen piti oman roolinsa ja pelasi ylpeästi punapaidoille. Tilanteita syntyi ja pelinhallinta oli Nopsalla selkeästi. 37minuutin kohdalla pelattiin oikealta laidalta muutamalla tyylikkäällä seinäsyötöllä Janne Niukkanen rangaistusalueen rajalle, ja tästähän nastolan oma 10-paita päätti upottaa maalivahdin ylitse pallon ja tilanteeksi 3-0. Nämä myös olivat taukolukemat.
Toiselle puoliajalle painotettiin pelistä nauttimista ja hyvän sykkeen ylläpitoa, ettei tulisi romahduksia. Kopse jatkoi ylhäältä ottavaa prässiä ja toisen puoliajan alussa se vähän tuotti tulosta sekä pääsi otteluun hieman mukaan. Vaaralliset maalipaikat jäivät hyvän Nopsan joukkuepelaamisen johdosta tekemättä. Toisessa päässä tosin tapahtui sitäkin enemmän, maalipaikkoja tuli liukuhihnalta, mutta pienoinen maalinhimo näkyi ja muutamat kerrat oltiin jo paitsiossa. Pieni maltti näistä olisi tuonut muutamat maalit lisää. Silloin kun ei paitsiossa oltu, menivät laukaukset hieman tolpan vierestä ohitse. Maalinteossa onnistuttiin kumminkin kaksi kertaa, vaihdosta tulleet Veli-Matti Lydman 57minuutilla 4-0, sekä Tero Kinnunen 76minuutin kohdalla loppulukemiksi 5-0.
"Kaiken kaikkiaan loistava peli, todella moni onnistui kentällä sekä jokaisessa maalissa eri maalintekijä", kiittelivät Juurinen & Enqvist penkin takaa.
*** Pekka Pyykkö, kokemus puhuu ja kentällä selkeää tekemistä mm. pelin luojana, syöttöpisteinä, maalintekijänä ja pääpalloissa.
** Janne Niukkanen, jatkoi siitä mihin viime pelissä jäi. Sama syke ja into olivat erinomaista, teki kentällä kaikkea, kruununa tärkeä maali.
* Veli-Matti Lydman, tuli vaihdosta kentälle ryminällä, täynnä energiaa ja näytönhaluja. Lisäksi onnistuminen maalinteossa sekä toi vaihtoehto mahdollisuuksia hyökkäysvariaatioihin.
3' | Maali | Pyykkö Pekka |
5' | Maali | Korhonen Anssi |
5' | Maalisyöttö | Kallio Joonas |
37' | Maali | Niukkanen Janne |
37' | Maalisyöttö | Pyykkö Pekka |
53' | Maali | Lydman Veli-Matti |
76' | Maali | Kinnunen Tero |
76' | Maalisyöttö | Lydman Veli-Matti |